Fly away birdie...

 

Toisin kuin voisi olettaa, ei ensimmäinen kuva ole photoshopin (en edes käytä photoshopia vaan gimpiä) tuotosta vaan tuplaikkunat onnistuivat vahingossa monistamaan kuun ja syntyi tuollainen taidekuva. Ikkunan läpi kuvat tietenkin pitää ottaa, että saa tukea. Käteni meinaan tutisevat kameraa pidellessä pahemmin kuin Ozzylla. Jalka olisi kiva, niin tosin myös järkkäri, sillä haluaisin ottaa parempia kuvia kuin mihin nykyisestä kamerastani on. Zoomissa ei tosin ole valittamista, kun kuukin tulee mukavasti syliin.
Olen aina tykännyt kuvata kuuta ja tuo sivupalkissakin oleva kuva on itse ottamani. Täysikuusta en ole koskaan onnistunut saamaan kuvaa, kiitos pilvien, jotka tykkäävät aina hengailla edessä. Ehkä vielä joku kaunis päivä, tai oikeammin ilmaistuna yö.
Lapsesta asti olen ollut tosi lumoutunut kuusta ja jaksanut ihailla sitä vaikka kuinka kauan, joten ehkä on siis luontevaa, että sillä on yhä tärkeä osa elämässä.

Tänään koitti viimein se päivä kun olisi aika siirtyä hibernaation pariin. Harmikseni se ei ole mahdollista, eli pitää sinnitellä läpi kylmyyden ja lumen ja tuiskun. Onhan talvella kaunista (olettaen, ettei ole pelkkää loskaa) ja kestän periaatteessa kylmääkin ihan hyvin, mutta yhyy silti. En tarvitse edes lämpömittaria kertomaan sitä, että ulkona on mennyt pakkasen puolelle, sillä käteni ovat loistava mittari, kun kuivahtavat oitis. Kun vielä vähän enemmän menee pakkasen puolelle ja jos silloin jättäisi kädet rasvaamatta, alkaisi veri valua. Huuleni menevät vähän samaan sarjaan. Olin tässä pari päivää vailla huulirasvaa ja veri valui huulilta kuin vampyyrillä veripitojen jälkeen. Tuttu tunne siis ^,....,^

Jos kuulut huulirasvaa käyttäviin ihmisiin, suosittelen lämpimästi tätä kyseistä huulivoidetta. Enemmän hintaa, mutta vähemmän keinoteikoisia aineita. Huulet ja luonto suosittelevat! Omalla kohdallani olen huomannut tämän toimivan paljon paremmin ja huuleni ovat paljon paremmassa kunnossa. Siitä vielä plussaa, ettei ole niin herkullisen makuista, että tulisi koko ajan nuoleskeltua huulia. Joskus lapsena tuli nuoltua suoraan huulirasvapuikkoa o__O. Ei olleet silloin kaikki lepakot kellotapulissa ja taitaa kyllä yhä olla pari niistä omilla teillään. Ehkä ne ovat lähteneet muuttolintujen matkaan. On kiva istuskella keittiössä nauttimassa aamukahvia ja katsella lintujen parveilua. Eivät nuo rastaat ehkä enää etelään ole suuntaamassa, mutta ovat kuitenkin hakeutuneet talveksi parviin.

Tänään aamulla oli tosiaan ilmestynyt ensilumi maahan. Enkeleiden hilsettä ja sitä rataa. En väitä, että näky olisi kauheasti piristänyt. Haluan, että jossain vaiheessa talvea on kauniin lumista, mutta ei nyt sentään vielä tarvitse. Lumi tarjoaa kivan kuvausympäristön ja onkin jotain ideanpoikasta, mutta saa nähdä tuleeko koskaan mitään toteutettua. Pääni on täynnä luovia ideoita ties minkä suhteen, mutta en juuri koskaan saa niitä sieltä ulos ja se turhauttaa. Olisi myös hauska tuntea joku ihminen, joka on innostunut kuvaamisesta, mutta kun ei niin ei. Itse olen, mutta itseään on sattuneesta syystä vähän vaikea kuvata.
Onneksi voin sentään kuvata luontoa ja sitä nyt vielä tähän loppuun. Luontokuvaus on helppoa kun luonto tulee syliin. Kirjaimellisesti, sillä tuo yksi (pomo)tiainen on välillä tullut kädelle. Hän on oikea macho ja iso osa ajasta menee siihen, että pitää ajaa muita takaa ja huolehtia reviiristä (lue: parveke).

Pomotiainen. Tuolla niskalla pääsisi Notre Damen kelloja soittelemaan.