perjantai 28. syyskuuta 2012

Step into my coffin, let the feast begin


Flunssa ja kuume <3. Itse asiassa olen hyvin harvoin kuumeessa, vaikka flunssa aina välillä iskeekin. Enkä sen puoleen kärsi kuumeesta juurikaan. Kuulun niihin ihmisiin, jotka jatkavat häsläämistä ihan normaalisti, vaikka pitäisi osata ottaa rauhallisesti. Niin no, olen toki laiska ja noin, mutta en vaan osaa jäädä sänkyyn sairastamaan. Pitää olla todella korkea kuume, ennen kuin se saa tuntemaan olonsa jotenkin sairaaksi.
Ehkä tältä olisi voinut välttyäkin jos en olisi lähtenyt hihhuloimaan kaupungille heti kun oli flunssainen olo... No, sille ei voi mitään. Olin päättänyt lähteä joten niin myös lähdin :D. Piti käydä ostamassa shampoota kun sai halvalla, kiitos Sokoksen 3+1 päivää -alennusten. Kyseessä on tv:stä tuttu Franck Provostin shampoo, sellaista mallia jonka pitäisi auttaa väriä pysymään kunnossa. Totta puhuakseni ei ole kokemusta sellaisesta, mutta tuleepahan vihdoin testattua, auttaako se yhtään mitään. Yleensä sitä lupaillaan suuria ja tuote ei kuitenkaan lunasta lupauksia. Tuossa vasta oli uutinen siitä, kuinka jenkeissä kolme naista teki rikosjutun siitä kun huulipuna ei kestänytkään niin kauan kuin luvattiin :D. Jenkeissä onnistuu.
Ostin myös "kaikkien ostaman" ylikalliin lehden, jossa Robert Smith komeilee kannessa. Kieltämättä lehden hinta oli aika hirvittävä, mutta ei voi mitään. Onhan siinä kuitenkin luettavaa koko lehden verran, kun yleensä ostaa jotain lähes kympin lehtiä jonkun yhden jutun vuoksi. CD tietenkin myös vähän pehmittää hintaa. Ostaisin lehden sitä paitsi vaikka toisenkin kerran, kun oli niin mahdottoman mukava nuori herra kassalla. Ensimmäistä kertaa myyjä kysyi pakkaako lehden omaan kangaskassiini, jonka vaan satuin heittämään tiskille kun epätoivoissani etsin lompakkoa sieltä laukun pohjalta ja olin kieltäytynyt muovikassista. Melkein sellainen "hey, I just met you and this is crazy, but here's my number, so call me, maybe?" -hetki xD. En ole tottunut siihen että kassa-asioinnin jälkeen vaan on tosi hyvä fiilis. Etenkin, kun ensin luulin että siitä tulee joku suuri nolaushetki, mutta kassan rento asenne pelasti kaiken. Yleisesti ottaen kassalla asiointi on enemmän ahdistavaa kuin mukavaa.
Oli hauskaa kun Tony Kakko ja mahdollisesti loputkin Sonata Arcticasta käveli kadulla vastaan :D. En minä niitä muita tunnista, mutta näyttivät siltä, että voisivat kuulua bändiin. Etenkin, kun Sonatalla näytti olevan sinä päivänä keikka Tavastialla ja siellä suunnalla tallustelivat.


Rakastan syksyä siitäkin syystä, että pukeutuminen on niin mukavaa. Tykkään siitä, kun saa pukeutua vähän peittävämmin ja heittää huivin kaulaan ilman, että paahtuu hengiltä. Nyt on juuri täydellisiä lämpötiloja, mutta kun talvi tulee niin sitten taas menee pukeutuminen vaikeaksi. Syksy on se vuodenaika kun voi pukeutua nätisti ja kotoisasti.
Siitä en sitten tykkää, että alkaa olla jo niin hämärää, että kuvien laatu on jotain täysin surkeaa. Muutenkin kamerani kuvanlaatu tuntuu huonontuneen :/


Hiukset alkavat olla kauhean kulahtaneet, vaikka eivät näytäkään noissa kuvissa siltä. Pitäisi jossain vaiheessa taas saada aikaiseksi värjätä. Laiskottaa. Miksei voida vaan keksiä jotain pillereitä joita nappailemalla hiustenväri muuttuu ja kasvu lakkaa, ettei tulisi juurikasvua. Ehkä vielä jonain päivänä, kun olen itse juo kuollut ja kuopattu. En tosin halua tulla kuopatuksi ja jos tulen, niin vaadin saada hienon vanhanaikaisen hautakiven. En suostu mätänemään minkään tusinalaatan alla, jollaisia on vieressä kymmeniä. Never.

Eilen oli muuten kivat usvat koko päivän. Siinä on aina oma jännä fiiliksensä, etenkin näin syksyllä <3

Sain tänään lahjaksi Coca~Cola -pullon. Jean Paul Gaultier -pullon meinaan. En ole mikään fani, mutta on se ihan hauska omistaa keräilymielessä, kun on myös Lagerfeld -pullo, joka taasen oli herran fanille must have.


Karl & Jean Paul

Oikeasti en ole kiinnostunut huippumuodista, mutta Karl Lagerfeld on tosiaan aina ollut yksi tyyli-idolini. Parasta huippumuodissa on Lagerfeldin kissa Choupette! : 3



Kuvat tarjosi google

tiistai 25. syyskuuta 2012

DIY -puuhastelua


Annoin eilen jo vähän aikaa kaapissa lojuneille vanhoille sukkahousuille uuden elämän. Sukkahousuiksi niistä ei enää ollut, kiitos sen, että ne oli katkaistu ja muutenkin olivat kummallisen löysät ollakseen tuollaista verkkoa, joten niistä tuli uusi "paita". Pidän tuosta kuvioinnista ja ottaisin mielelläni lisääkin jos olisi tarjolla.



Pari kuvaa vain kun ei nyt jaksa ajatella tarpeeksi kirjoittaakseen mitään syvällistä. Johtunee varmaan siitä, että kävi nukkumaan terveenä ja tänään olikin flunssa. Hauskaa. Tässä sitä istutaan sukat jalassa ja huivi kaulassa ja juodaan teetä hunajalla.

sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Bully

Tervetuloa kaikille uusille lukijoille! Teitä näyttää olevan jo päätähuimaavat 33 kappaletta. Toivottavasti viihdytte matkassa ^__^

Sitten vähän vähemmän iloisiin aiheisiin ja samalla vähän kuulumisiin. Tällä hetkellä on meneillään Rakkautta ja Anarkiaa -festivaali. Elokuvafestivaali siis, jos joku ei satu olemaan tietoinen asiasta. Tämän vuoden tarjonta ei suuremmin herättänyt mielenkiintoani ja olin pettynyt, kun Takeshi Kitanon Outrage Beyond ei festivaaleille ehtinyt. Viime vuonna tuli käytyä katsomassa Outrage ja siksi olisi ollut mukavaa nähdä toinenkin osa, mutta ehkäpä tuo tulee ihan tavalliseen levitykseen. Toivottavasti. Jos ei, niin onneksi aina on DVD.
Perjantaina kävin katsomassa tämän vuoden ainoan R&A-leffani, joka oli myös ainoa must see, toisin sanottuna Lee Hirschin dokumentti Bully. Dokumentin nimi kertonee selvästi, mitä aihetta käsiteltiin. Taisi muuten olla ensimmäinen dokumentti, jonka olen käynyt katsomassa elokuvateatterissa.
Olen pyöritellyt mielessäni paljon asioita, joita pitäisi sanoa, mutta nyt tietenkin kun kirjoittaa niin pää lyö tyhjää, as always. Koska elokuvan aiheena tosiaan on koulukiusaaminen, herätti se paljon ajatuksia kuten kyseinen aihe aina, eivätkä ne ajatukset ole positiivisuudella pilattu. Elokuvaa katsoessa oli helppo todeta, ettei ollut ainoa kenessä niitä ajatuksia heräsi, kun kuunteli ihmisten epäuskoisia naurahduksia ja huokauksia, puhumattakaan siitä, että kuulosti siltä kuin joku olisi itkenyt varmaan puolet elokuvan ajasta. Häntä ei siitä voi syyttää, koska se nosti tipan linssiin hyvin helposti.



Mielestäni dokumentti oli toteutettu hyvin ja se toi vähän liiankin hyvin ilmi sen karun toteuuden. Oikeasti kiusaaminen on asia, jota ei koskaan voi tuoda julki liian hyvin ja liian paljon, mutta kun.. argh. Tuli selväksi, ettei edes kuvausryhmä saa niitä kakaroita ajattelemaan ja käyttäytymään vaan toista voi piinata tuosta vaan kameroidenkin edessä. Toisaalta kannatti tehdä niin, sillä nyt on sitten julkisesti osoittanut, millainen osaa olla. Olisi aika hävetä. Totta puhuakseni ne hirviökakarat eivät olleet henkilöita, jotka herättivät eniten vihaa ja turhautuneisuutta elokuvaa katsoessa. Pahimpia kaikista ovat ne, joiden pitäisi suojella lapsia, toisin sanottuna koulun henkilökunta. Selitän yhden loistavana esimerkkinä toimivan kohdan elokuvasta: en muista mikä virka naisella tarkkaan ottaen oli, mutta kutsun tätä selvästi väärässä ammatissa olevaa naikkosta nyt mahdollisesti virheellisesti rehtoriksi. Hän pisti kiusaajan (korrektimpi ilmaus olisi pahoinpitelijä yms vastaava) kättelemään kiusaamaansa henkilöä ja pyytämään anteeksi, mutta ei meinannut saada kiusattua tarttumaan piinaajansa käteen. Kun jonkinlainen kättelyksi luokiteltava tapahtuma oli hoidettu, päästi rehtori kiusaajan menemään ja OTTI UHRIN PUHUTTELUUN. Siinä rehtori sitten hoki poikaparalle kuinka hän on aivan yhtä paha kuin kiusaaja, kun ei suostunut kättelemään kun toinen "pyysi anteeksi". Poika siinä yritti selittää kuinka hänen sydämensä on särjetty ja muuta mitä kiusaaja oli tehnyt, mutta ei, se naikkonen vain pysyi kannassaan ja hoki sitä kuinka kiusaaja on pahoillaan. Vitut, sanon minä.
Tuossa kiteytyy niin loistavasti se, missä mennään metsään ja miten läpimätä koululaitos osaa olla. Ei vain Yhdysvalloissa, jossa tuo tapahtui, vaan ihan joka paikassa. Kiusaajat saavat ymmärrystä ja kiusatut syyllistystä. Mikä ihme, etteivät kiusatut halua kertoa kenellekään, etenkään opettajille, jos vastalahjana saa kuulla olevansa ihan samanlainen kuin kiusaajansa?
Elokuvassa tuli ilmi myös toinen masentava ja huolestuttava kanta, tällä kertaa asialla oli herra, joka muistaakseni oli nuorisotuomioistuimem tuomari, tai jokin vastaava. Mielipide oli suoraan tulkittavissa niin, että kiusaaminen on vain fyysistä. Really?! Oikeastihan asia menee niin, että kukaan ulkopuolinen ei voi päättää, mikä on kiusaamista ja mikä ei. Totta kai on olemassa ne yleispätevät säännöt, mutta loppupeleissä jokainen ihminen suhtautuu niin omalla tavallaan, ettei sitä voi mennä päättämään mikä toisen mielestä tuntuu kiusaamiselta ja mikä ei.
Lakaistaan ongelmat maton alle niin niitä ei ole ja poissa silmistä, poissa mielestä. Ottakaa "vastuuntuntoiset aikuiset" pää pois sieltä perseestä jotta näette asiat niin kuin ne todellisuudessa ovat.

Onneksi elokuvassa käsiteltiin myös kolikon kääntöpuolta, sitä, että asioille myös yritetään tehdä jotain ja saada muutosta aikaan. Ainoa vaan, että muutoksen etujoukoissa ovat vanhemmat, jotka ovat menettäneet lapsensa tämän tehtyä itsemurhan kiusaamisen seurauksena. Mikä meni vikaan? Aivan. Se muutos olisi pitänyt tehdä ennen kuin kukaan olisi tehnyt itsemurhan. Jotain ongelman laajuudesta pitäisi kertoa senkin, että asialle on englannin kielessä jo oma termi: bullycide.

Kiusaaminen on asia, johon suhtaudun hyvn tunteella ja henkilökohtaisestikin, vaikka en oikeastaan koekaan itse joutuneeni koskaan kiusatuksi. Jotain pientä on ollut, mikä ei ole hurjan mukavalta tuntunut. Joskus pienenä esimerkiksi nimen vääntely ei ollut kivaa, mutta kas vain, nyt olen itse vääntänyt facebookissa nimeni samaan suuntaan. Nyt olisin vain ilahtunut samaisista väännöksistä.
Pullat eivät kuitenkaan olleet ihan niin hyvin uunissa kuin tuosta voisi tajuta, sillä olin se, joka oikeastaan poikkeuksetta valittiin joka paikkaan viimeisenä, sinä, joka on pakko ottaa mukaan. Toisin sanottuna oli ahdistavaa aina kun oli liikunnassa joukkuelajeja yms. Myös kaikki parijutut olivat suurta herkkua. Hauskintahan oli, kun oli kolmen tytön kaveriporukassa (ne hiljaiset outsiderit), niin sitten helposti huomasi, että kas, olenkin juuri se ylimääräinen. Jossain vaiheessa koulu meni siihen, että olin poissa niin paljon kuin mahdollista, sillä oli liian ahdistavaa olla aina yksin. Olin mestari keksimään tekemistä koulupäivien ajaksi, koska kotiin ei voinut jäädä lojumaan. Lopulta jopa luokanvalvoja otti puhutteluun, että onko kaikki hyvin. Tietenkin oli! Kuulun niihin ihmisiin, jotka eivät todellakaan helposti avaudu ongelmistaan muille. Lokinkakkahatun kuitenkin päähäni sain, joten liikaa en poissa ollut.
Yleensäkin olen hiljainen ja ujo, sekä jonkinaisteinen sosiaalifoobikko ja esiintymiskammoinen, ettei sekään koulussa olemista helpottanut. Totta puhuakseni olen tuntenut itseni onnelliseksi vasta sitten, kun pääsin pois koulusta. Se aiheutti vain ahdistusta ja masennusta. Tämä taitanee olla syy, miksi en hurjan innolla ole hakenut opiskelemaan. Olen yrittänyt, mutta samalla toivonut, etten pääsisi mihinkään, koska ajatus johonkin koululaitokseen päätymisestä ahdistaa liikaa. Se tuntuu vähän samalta kuin ajatus siitä, että joutuisi Azkabaniin ankeuttajien keskelle, jossa kaikki ilo imetään pois. Johonkin, mikä kadottaa onnellisuuden.
Onnellisuuden lisäksi olen saanut myös itsevarmuutta, mistä joskus ei ollut tietoakaan. Ei kai siinä itsevarmuutta pääsekään kehittymään jos huomaa olevansa aina se, joka ei kelpaa ja joka jää aina yksin. Joskus halusin olla lähinnä näkymätön ja ahdistuin ihmisten katseista (puhumattakaan siitä, ettei pystynyt edes hampurilaista tilaamaan ilman jotain ahdistusitkua, jonka myötä joku muu tilasi), mutta nykyään asia on toisin. Tykkään siitä, kun ihmiset toljottavat kadulla, vaikka joskus se kyllä osaa ärsyttääkin. Johtuu ehkä siitäkin, että nykyään osaan nähdä itseni jopa kauniina, vaikka se ei olekaan sana, jota kauheasti osaisin itseeni yhdistää.

Mikä auttoikaan aina selviämään yksinäiset välitunnit? Musiikki tietenkin. Se on auttanut ihan kaikessa, myös siinä, että olen viimein löytänyt itseni uudestaan ja olen rohkeasti juuri sitä, mitä olen sisäisesti aina ollutkin. Suurin kiitos kuuluu neiti Anna-Varneylle ja hänen musiikilleen.

Myös kiusaaminen on päätynyt laulujen aiheeksi, mikä on hienoa, sillä ei ole juuri parempaa keinoa saada asioita ihmisten tietoisuuteen. Toisinaan muusikolla voi olla lapseen/nuoreen paljon enemmän sanavaltaa kuin opettajalla tai vanhemmilla.
Heitän tähän nyt muutaman biisin aiheesta, ja jos tiedätte muita niin kertokaa ihmeessä, sillä "kerään" näitä.


Ensin oma suosikkini Ayreonin Day Eight: School ja loput vain listana, koska en halua täyttää tätä videoilla. En edelleenkään osaa upottaa niitä vaan ovat tuollaisia isoja -___- .

Billy Talent - Nothing to Lose
Blood on the Dance Floor - Rise and Shine
Limp Bizkit - Full Nelson
Shinedown - Bully
Tommi Läntinen - Syvälle sydämeen sattuu
Pearl Jam - Jeremy
P.O.D. - Youth of the Nation

Anteeksi jos on sekava ja liian pitkä teksti. Tästä aiheesta olisin voinut kirjoittaa paljon pidemminkin, mutta en usko, että kukaan jaksaisi lukea, vaikka aihe tärkeä onkin.

tiistai 18. syyskuuta 2012

Jesus died in Las Vegas


Miksi se aina tuntuu menevän niin, että kun lähtee kaupungille ajatuksella "tänään ostan jotain kivaa", niin ei tunnu löytyvän yhtään mitään ja sitten kun on muuten vain liikenteessä, löytää vaikka mitä.
Eilen tosiaan lähdin kaupungille ostamaan jotain, mutta vähän huonosti meni :D. Löysin vain yhden hameen ja senkin nappasin mukaan periaatteella, että joko se on sopiva tai sitten ei ja yritän tehdä siitä jotain muuta. Se kun sattui olemaan lasten hame, enkä jaksanut ruveta sovittamaan sitä. Hame näytti kuitenkin venyvän aika hyvin ja otin riskin. Miksipä en olisi ottanut, kun kolmen euron hame maksoi nyt vain vaivaisen euron! Riskin ottaminen sitä paitsi osoittautui kannattavaksi vedoksi, sillä hame on täydellinen ja olen rakastunut. Tuollainen leikkisamettihame, en tiedä mitä tuo materiaali oikeasti on, koska ei se kyllä mitään kunnon samettia ole, vaikka sitä ulkoisesti muistuttaakin.


 
Hilpeintä tuossa on se, että hame löytyi lähetystorilta, vai mikä nyt nimeltään onkaan. Niin se kirkko huijaa ihmiset tukemaan itseään rahallisesti, kun tarjoavat hyvää tavaraa pilkkahintaan :/ . No, ei se ehkä kuitenkaan niin kamalaa ole, etenkin kun kerran löysin samaisesta paikasta aarteen, Bram Stoker's Dracula -VHS:n <3
 
 
Päivän asu sen sijaan sisälsi ehtaa samettia, nimittäin äidin vanhat housut suoraan 80-luvun alusta. Ne ovat täyttä rakkautta ja tietenkin plussaa aidosta kasarifiiliksestä. Vähän huono kuva, mutta ei voi mitään. Muutenkin alkaa olla jo luonnonvalo niin kortilla, että hyvien kuvien saaminen ei onnistu hurjan hyvin. Luukin seikkailee taas, tällä kertaa pitsi"kravatin" osana.
 
Päivän meikki
Yritin säätää meikin kanssa välillä edes vähän jotain uutta ja ai hurja kun onkin normaalista poikkeavaa -___- .
 
Hiukset kiinni höhö
Reilu viikko sitten tein toisenkin ostoksen, kaikille tutun facebookin goottikirppusirkuksen kautta. On ollut jo pitkään hankintalistalla pitsinen päivänvarjo ja siellähän se sitten käveli vastaan. Eipä tuo mikään huippu ole, mitä auringolta suojaamiseen tulee, mutta kun se on nätti. Pidän eniten nimenomaan tuollaisista täysin pitsisistä päivänvarjoista ja kun isoin ehtoni oli, ettei siinä saa olla mitään typerää ruskeaa puista vartta. Eipä tässä enää kauheasti ole iloa päivänvarjosta, mutta se jaksaa varmastikin odottaa ensi kesään ja siihen, että aurinko taas paistaa. Mikään ei tietenkään estä käyttämästä sitä talvellakaan, koska kyllä aurinko silloinkin häikäistä osaa, mutta jotenkin ei vaan osaa. Päivänvarjo kuuluu kesään, ei talveen, etenkin kun talvella on hankala pukeutua niin, että se sopisi yhteen asun kanssa.
 
Ei mikään hyvä kuva, mutta kun lepakko : 3
Ja parempi kuva
Olin sentään fiksu ja tajusin laittaa päivänvarjon lattialle, jotta siitä saisi edes jossain määrin järkevän kuvan, kun eihän siitä pääse tarpeeksi kauas jos sitä omassa kätösessään pitelee :D
 
Kyllä muuten voi mielipiteet heitellä suuntaan ja toiseen kuin tuuliviiri tornadossa. Vielä vähän aikaa sitten vakuuttelin, etten enää tykkää juoda mustaa teetä ja juon vain vihreää teetä sekä yrttiteetä. No, nyt sitten taas juon mustaa teetä. Syytän siitä kylläkin sitä, että kokeilin sen makeuttamista vanhalla kunnon hunajalla ja niinhän se passaa paremmin kuin hyvin. Olen tosin yhä vähän nirso, enkä pidä kauhean kitkerästä mustasta teestä.
 
Nomnom
 

♃♄
 
 
Sitten vähän asian vierestä, kun Lady Selena tiedusteli millainen on kaverilleni piirtämä pöllötatuointi. En kuitenkaan osaisi selittää joten möngin aidan ali ja heitän kuvan nyt tähän.
Pöllönen on mahdollisimman toiveiden mukaan tehty, söpö ja pullea ja sarvekas yms, mutta sisäinen biologi myös pakotti muistamaan anatomian mm. siipisulissa. Täysin realismi olisi helpompaa, mutta ihan kiva tuo silti mielestäni on ja tärkeintä on, että tatuoinnin omistaja pitää siitä paljon ^____^ .
 
The Huu
 




perjantai 14. syyskuuta 2012

Hiuskriisi ja Bauhaus-kynnet

 

Eilen sain aikaiseksi luonnosteltua mahdollisesti seuraavaa vesivärityötä. Siksi mahdollisesti seuraavaa, että ideoita on useampi enkä tiedä mitä saan oikeasti tehtyä seuraavaksi. Olen taas vähän liian saamaton maalaamisen suhteen. Nytkin kypsyin turhan nopeasti luonnosteluun ja Shadow Projectin inspiroimana purin turhautumiseni siihen, että sutaisin muutamassa minuutissa tuollaisen deathrock-pojun. Tietokoneella värittely vei sitten vähän enemmän aikaa kuin muutaman hassun minuutin, mutta ihan kiva siitä tuli. Silloin onnistuu paremmin kun ei yritä mitään vaan sutaisee paperille viivoja hetken mielijohteesta.

Mutta nyt asiaan eli valittamaan hiuksista. Voisipa olla kahdet erilaiset hiukset yhtä aikaa, mutta kun ei se vaan ole millään tavalla mahdollista, ellei sitten hanki peruukkia ja se nyt ei ole oikeasti mikään vaihtoehto. Olen tässä jo useita kuukausia kitunut suuren dilemmani kanssa ja pahempaan suuntaan on vaan mennyt. Olen ollut hyvin tyytyväinen hiuksiini, tähän kun on toinen sivu lyhyt, mutta kun samalla on ruvennut haluttamaan kiva kasaripöwwö. Oikeasti tässä nykyisessäkin mallissa oli ajatuksenani kasarifiilis, mutta se on vähän ehkä jo kadonnut kun hiukset ovat kasvaneet pituutta. Tavallaan jopa haluaisin pitkät hiukset, mutta kun mitä pidemmiksi ne kasvavat, sitä paremmin muistaa sen, miten ohuet ja lattanat hiukset omistaa ja se on ikävää. Lyhyiden hiusten kanssa saa huijattua ja näyttää siltä kuin päässä kasvaisi puolet enemmän hiusta. Se myös on fakta, että lyhyet hiukset sopivat kasvoihin paremmin.


Silloin kun en vielä ollut lyhentänyt tuota sivua ja muutenkin hiukset olivat lyhyemmät, sai ne ihan kivasti pörröön. Itselleni tulee noista hiuksista vaan mieleen nuori Nick Cave, mikä ei ole lainkaan huono asia, vaikka tavoitteena ei mikään nickcavetucca olekaan.
Saatan tässä kyllä jo valittaa vähän turhaan, koska olen vähitellen yhä vahvemmin sitä mieltä, että kyllä nämä pitää leikata (kunhan tuo sivu on kasvanut vielä hieman lisää pituutta). Tiedän, että jos en tee sitä, vaivaa tämä asia loputtomasti ja mietin, että mitä jos. Hiukset ovat sitä paitsi uusiutuva luonnonvara ja ne kasvavat. En myöskään voi sille mitään, että joka kerta kun Robert Smith kummittelee jossain pörröisten hiustensa kanssa, tulee vahva do want -fiilis.

 
Kampaajani aka äiti oli myös sitä mieltä, että ideani on hyvä, kun kysyin mitä hän tekisi sijassani. On muuten kätevää kun on äiti jolla on kampaajan koulutus. Itse en uskalla hiuksiani saksia vaikka mieli tekisi, koska pelkään pilaavani ne totaalisesti :D.
 
Kertokaa ihmeessä mielipiteenne siitä, pysyäkö (puoliksi)pitkissä hiuksissa vai leikatako, jotta saa kivan kasaripörröpään?
 
 

Toissapäivänä innostuin lakkaamaan kynteni, tällä kertaa taas valkoisiksi. Yksi kynsi on musta, mutta koska sen koristelut ovat valkoiset, halusin muiden jatkavan linjaa ja olevan mustan sijasta valkoiset. Kynteni ovat tällä hetkellä harmittavan lyhyet, mutta kyllä ne tuosta taas vähitellen kasvavat.


Bauhaus! Fishcakes! Miksi kynsiä on aina niin hankala kuvata fiksusti.


torstai 6. syyskuuta 2012

One does not simply walk into IKEA


Teimme tänään äitini kanssa jo jonkin aikaa mielessä olleen reissun IKEAan. Helppohan sinne on mennä kun bussilla ilmaiseksi pääsee, mutta silti on niin vaikea saada itseään liikkeelle. Emme menneet hakemaan mitään erityistä, lähinnä katselemaan josko löytyisi jotain pientä kivaa ja löytyihän sieltä. IKEA on vähän sellainen kauppa, johon on ristiriitainen suhtautuminen. Siellä on jotain ihan kivaa ja ennen kaikkea edullista, mutta toisaalta ei voi ostaa liikaa kun ei halua, että asuu ikeakodissa. En pidä ajatuksesta, että heti ovesta sisään astuessa voi luetella kaiken olevan IKEAsta.
Se on todella mukavaa, että IKEAan saa ilmaisen bussikuljetuksen Hakaniemestä tai Itäkeskuksesta ja säästyy seutumatkan maksuilta. Vähän kyllä pelkäsin tuota bussimatkaa, sillä jos bussissa on vähänkin huono ilma tai lämmitys päällä, niin kärsin todella helposti matkapahoinvoinnista. Bussissa lukeminen ei siksi koskaan tule kysymykseenkään ja joskus jo tekstiviestin lukeminen riittää aiheuttamaan ikävän olon. Normaalista bussista tietenkin voi jäädä pois, mutta tuo kun ajaa pisteestä a pisteeseen b pysähtymättä. Matka tosin taittui mukavan nopeasti kun keskityin pohtimaan että tuleeko kohta huono olo. Odotus palkittiin, koska sitten melkein heti kotiin päästyä tuli huono olo jostain syystä ja on edelleenkin. Ei kannata välittää jos teksti on täynnä virheitä, sillä nyt ei vaan pysty ajattelemaan kun pääkin on kipeä ja silmiin sattuu. Jotain ihan omiani olin tuonne kirjoitellutkin, mutta sen sentään tajusin korjata.
Tuli ensimmäistä kertaa testattua IKEAn ruokapuolta kahvin ja prinsessaleivoksen muodossa. Olen vähän kahvisnobi, mutta tuo oli ihan jees, ainakin kun otti cappuccinona. Oman kahvini valmistan aina pressopannulla ja voin suoraan sanoa, etteivät kahvinkeittimen tuotokset kauheasti maistu, mutta toki juon jos tarjotaan. Itse pysyn pannussa elämäni loppuun asti. Siitä en sitten tiedä, nouseeko kahvin taso sen myötä, kun keittimen hintakin nousee. Ei ole kokemusta mistään satojen eurojen laitteista.
Koska alan eksyä pahasti aiheesta, on varmaan hyvä heittää kuva väliin.

Omnom

Joku oli antanut luovuudelleen vallan hyllyssä olleen mallilaatikon suhteen. Ehkä se oli tarttuvaa, sillä itsellekin tuli tuon kaltaisia mielihaluja, joita en sentään toteuttanut. Siellä kun oli seinällä iso hintalappu ja siinä tuotteen nimi "holmö". Tuskin tarvitsee kertoa mitä teki mieli lisätä.


Ainoa asia joka tuli ostettua (tai no äiti tarjoutui maksamaan) oli tuo sievä servettiteline, joka tulee vielä saamaan mustan pinnan, koska ei tuo valkoinen tunnu erityisen omalta. Hintaa tuolla oli vaivaiset kaksi ja puoli euroa.

Ennen IKEAa tuli käytyä Oriental marketissa Hakaniemessä. Epätoivoinen reissu, koska ei siellä enää tunnuta myyvän Cup Noodleja :'(  . Tokyokanissa on toki muutamaa mallia, mutta kun tuolla oli eri ja paljon parempia. Eikä edes ollut mitään meloniherkkuja (rakastan kaikkea japanilaista melonista tehtyä. Meloni Fanta!!! <3). Mukaan lähti kuitenkin parvi soijakaloja, niitä kun sai viisi kappaletta eurolla.



Tuon näköisenä olin liikenteessä ja kuva on hienosti ylivalottunut. Vähän yritystä edes hieman yrittää yhdistää viktoriaanista ja perinteisempää deathrockimpaa tyyliä. Pidän molemmista ja myös siitä, jos ne heittää yhteen. Se on sitten varmaan deathvictorian. Hehe.

Huomenna olisi tarkoitus kaverin kanssa mennä käymään Suomenlinnassa. Viime kerrasta on jo turhan pitkä aika, taisi olla viime kesänä. Toivottavasti ei sada.

maanantai 3. syyskuuta 2012

Liebster award

 


Haasteen heitti Satiinitaivaan kaunis Lady Selena.

Kauan kestikin saada tämä aikaiseksi ja miksi tuli mielihalu kirjoittaa Lobster Award... No, nyt itse asiaan.


Säännöt:


1. Kerro 11 faktaa itsestäsi

2. Vastaa kysymyksiin, jotka haasteen antaja on sinulle antanut

3. Tee 11 uutta kysymystä seuraaville haasteen saajille
 
4. Valitse 11 haasteen saajaa
 
 
1. 11 faktaa
 
1. Olen 168cm pitkä ja oikein tyytyväinen tähän, koska en ole turhan lyhyt, mutta voin huoletta käyttää platformeja olematta typerän näköinen hujoppi.
 
2. Matikkapääni on todella surkea ja koenumerot pyörivärt aina siinä 4-5 välillä. Läpi taisin päästä vain säälipisteillä :D. Varmastikin juuri tämän takia olen joskus todella kammonnut ostosten tekemistä kolikoilla ja edelleen lasken rahat yleensä vähintään kaksi kertaa ja kahden euron kolikotkin pitää laskea tyylillä "yksi, kaksi". Ristiriitaista ehkä, mutta tästä huolimatta en tahdo maksaa kortilla vaan käytän käteistä niin kauan kuin se on mahdollista.

3. Olen käynyt neljässä eri maassa, Ruotsissa, Virossa, Japanissa ja Italiassa (Sisiliassa). Tahdon vielä tämän elämän aikana matkustella paljon ja erityisesti tahdon päästä käymään Saksassa, Irlannissa, Skotlannissa, Yhdysvalloissa, Ukrainassa ja Romaniassa.
 
4. Uskon vakaasti, että olin edellisessä elämässäni kissa, sillä löydän itsestäni paljon kissamaisia piirteitä. Jopa maukuminen on arkipäivää :D

5. Haluaisin olla viskiasiantuntija.
 
6. Tahtoisin oppia puhumaan venäjää.
 
7. Olen aina ollut auttamaton myöhästelijä. Vaikka heräisin miten ajoissa ja laittautuisin ajoissa, niin johonkin se aika vaan katoaa ja olen myöhässä. En yleensä tosin paljon, mutta myöhässä kuitenkin.
 
8. Kaikki henkilöt joiden voin sanoa inspiroineen tyylillisesti, ovat olleet miehiä. Nimekkäimpänä Karl Lagerfeld.

9. Suosikkisoittimeni on cembalo ja antaisin mitä tahansa jos saisin sellaisen ja osaisin soittaa sitä. Cembalon ääni on sellainen ikuinen rakkaus ja addiktio.

10. Olen ollut humalassa vain kerran elämässäni ja sekin oli vahinko, enkä koe mitään halua toistaa kyseistä tapahtumaa. Juon kuitenkin alkoholia, tai kuten olen sanonut, en juo alkoholia vaan nautin sitä.
 
11. Haluan vyötiäisen lemmikiksi.


Kuvan tarjosi google

 
2. 11 kysymystä minulle
 
1. Mille aikakaudelle palaisit, jos se olisi mahdollista?
Jos saisin olla suhteellisen varakas ja britti, niin 1800-luku olisi hyvä vaihtoehto, sillä rakastan kyseistä aikakautta visuaalisesti ja pukeutumisen kannalta. Olisi myös hienoa olla seuraamassa teknologian ja teollisuuden kehitystä, joka tuohon aikaan oli merkittävää.
Taitaisin kuitenkin lopulta valita jonkun 80- luvun alkupuolen, sillä se takaisi mahdollisuuden päästä näkemään monet hienot bändit, joita ei enää ole mahdollista päästä näkemään. Saisi myös nauttia goottein pukeutumisesta parhaimmillaan.

2. Mitä kappaletta luukutat tällä hetkellä uudestaan ja uudestaan?
Viime aikojen toistetuin biisi taitaa olla Christian Deathin Desperate Hell.

3. Ihastutko helposti, vai vaativatko tunteesi yleensä lähempää tutustumista tms?
Vaikea sanoa. Ulkoisesti on aika helppo ihastua jos kaikki "vaatimukset" täyttyvät, mutta muuten vaatii kyllä lähempääkin tutustumista.

4. Mikä on lempipaikkasi koko maailmassa?
Näin hieman yleistäen sanoisin että merenranta tai (lehti)metsä, sillä en osaa nimetä mitään yhtä tiettyä paikkaa.

5. Mikä on kauneinta mitä sinulle on sanottu?
En valitettavasti muista ulkoa kyseistä asiaa ja sen sisältävä viesti on vanhassa puhelimessa, enkä nyt pääse siihen käsiksi : / . Kauneuden kehumista kuitenkin (ei jaksanut tajuta, mutta todella onnellinen olin yhtä kaikki).

6. Entä pahinta?
En pysty sanomaan tähän mitään. Ehkä en sitten ole kuullut mitään kamalaa, mutta kestän myös todella hyvin kaiken tuollaisen.

7. Onko jotakin kappaletta, jota et pysty kuuntelemaan itkemättä? Liittyykö siihen jokin erityinen muisto tms?
Ei oikeastaan, mutta jotkut biisit tuovat kyllä toisinaan tipan linssiin. Eivät siksi, että niihin liittyisi mitään muistoa vaan siksi, että musiikki on vaan niin kaunista, ettei sitä meinaa kestää. Ja tarkoitan nyt nimenomaan musiikkia, en mitään lyriikoita.

8. Saat kutsun isoihin naamiaisiin ja käytössäsi on rajattomasti rahaa. Millainen asustasi tulee?
Jos juuri nyt tekisin valinnan, haluaisin olla ruttotohtori, eikä se taitaisi tulla kovinkaan kalliiksi :D.

9. Mikä juhlapyhistä on suosikkisi, ja miksi? (Siis joulu, vappu etc)
Varmaan juhannus koska silloin on valoisa yö ja joulu, koska ruoka <3. Kristityssä mielessä en toki joulua juhli. Tärkeintä siinä on aina ollut yhdessä oleminen, hyvä ruoka ja toki lahjat.

10. Jos saisit nyt 50 euroa, mihin käyttäisit sen?
Kenkiin, tosin pitäisi pistää vähän lisää tuohon summaan.
 
Kuvan tarjosi google
11. Listaa 5 asiaa, jotka tekevät sinusta onnellisen juuri nyt!


1. Alkava syksy ja luonnon kauneus
2. Musiikki
3. Suklaa
4. Tulevat keikat
5. Ystävät
 
 
3. 11 kysymystä haastetuille
 
1. Millainen on unelma-autosi?
2. Jos saisit maalata taivaan jonkun muun väriseksi kuin se luonnostaan on (eli sininen), niin mikä väri tuo olisi?
3. Suosikki tv-sarjasi ja suosikkihenkilö kyseisestä sarjasta?
4. Jos saisit loppuelämäsi kuunnella vain yhden artistin/bändin musiikkia kuulematta sekuntiakaan mitään muuta, minkä valitsisit?
5. Minkä yhden (elottoman) asian ottaisit mukaan autolle saarelle?
6. Uskotko maapallon ulkopuoliseen elämään?
7. Jos nyt perustaisit bändin, mikä sen nimeksi tulisi?
8. Pelkäätkö jotakin oikeasti paljon ja jos, niin mitä?
9. Jos saisit valita olisitko syntynyt tytöksi vai pojaksi, niin edustaisitko edelleen samaa sukupuolta kuin nyt?
10. Kerro itsestäsi kolme positiivista piirrettä.
11. Kumpi oli ensin, muna vai kana? Ja perustelut, kiitos.
 
4. Haastan
 
Koska olen laiska ja varmaan melkein kaikki ovat tehneet tämän miljoona kertaa, haastan muutaman jotka eivät luultavasti ole kyseistä haastetta saaneet:
 
 
Neljä on uusi yksitoista, koska en tosiaan osaa laskea :D