sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Down in the gardens leaves will fall




Alkuun pari kuvaa kuluneelta viikolta. Jaksan edelleen vaan iloita näistä ilmoista, kun on viileää, mutta ei vielä liian kylmä. En odota todellakaan innolla mitään kauheita pakkasia, kun pitää kerrospukeutua liikaa (noissa kuvissahan ei ole päällekkäin t-paita, kauluspaita, pitsipaita, korsetti ja takki...). Eniten pakkasista kärsivät korvat, jotka ovat helposti kylmettyvää sorttia eikä tosiaankaan aina halua vetää pipoa päähän, vaikka rakastankin sitä. Riippuu niin asusta sopiiko pipo mukaan matkaan vai ei.

Tänään tapahtui pari sattumaa villin luonnon kanssa. Tuossa iltapäivällä luulin, että joku hullu koputtelee ikkunalautaani (ensimmäisen kerroksen iloja) kun kuului kauhean kova koputtava ääni. Olin siinä ihan valmiina kohta muuttumaan hermoraunioksi enkä uskaltanut mennä katsomaan kuka siellä on. No, lopulta kuitenkin keräsin vähän rohkeutta ja nojasin kurkistamaan toisesta ikkunasta ulos (parin metrin päästä kuitenkin :D), jolloin syyllinen selvisi. Siellä talitiainen järjestelmällisesti yritti hakata lämpömittarin palasiksi ja saipa hän jopa hetkeksi seuraa toisesta tiaisesta. En todellakaan tiedä, mikä pointti tiaisen touhuissa oli. Kyllähän ne tähän aikaa vuodesta etsivät ruokaa talojen koloista, mutta kun lintu tosiaan hakkasi lämpömittaria tauotta varmaan pari minuuttia :D

Kop kop, ei ole ketään tiaisella kotona

Toinen päivän kohokohta oli kärpänen, jonka löysin jääkaapista istuskelemasta. Raukka oli ihan kohmeinen ja pitihän pikkuinen auttaa ulos ja laittaa hyllylle lämmittelemään pieniä jalkojaan ja siipiään. Myöhemmin tänään hän näkyi lentelevän touhukkaasti, että siinä tuli tehtyä päivän hyvä työ.


♃♄


Sain tässä yksi päivä uuden korun äidiltäni. Korun, joka muodostui tänään pieneksi arvoitukseksi. Oikeasti kyseessä ei ole mikään uusi koru, sillä äiti on sen kuulemma ostanut joskus 70-luvulla. Kyseessä on Kalevala Korun Thorin vasara (Kalevala Koru kutsuu sitä Torin vasaraksi, minä en), jonka halusin heti omia itselleni kun sen näin, eikä äiti itse sitä enää ole käyttänyt joten omistusoikeus vaihtui äidiltä tyttärelle (kovin monen korun kohtalo). Eihän tuossa näin sanottuna vaikuta olevan mitään arvoituksellista, eikä varsinaisesti ehkä olekaan, mutta kun tänään huvikseni googlettelin kyseistä korua niin tulin siihen tulokseen, että Kalevala Korun Thorin vasara näyttää erilaiselta kuin tämä minun kappaleeni. Etsin googlesta suomeksi ja englanniksi, sekä myös Ebaysta, enkä onnistunut löytämään yhtään vastaavaa yksiöä. Ainoa selitys jonka keksin on se, että korun malli on joskus aikojen saatossa hieman vaihtunut, kerran tämä on kuitenkin jo niin vanha. Nyt sitten haluaisin tietää, että missä vaiheessa, jos näin tosiaan on käynyt. Ehkä jo kauan sitten, koska muuten voisi olettaa, että olisi tullut edes jokunen vastaavan näköinen koru vastaan, mutta kun ei. Pitäisi ehkä rohkaista itsensä ja mennä selvittämään asiaa Kalevala Korun myymälään, jos siellä tiedettäisiin. Leimatkin löytyy ja äiti on omien sanojensa mukaan Kalevala Korulta korun ostanut, että mikään feikkikään se ei oikein voi olla.


Korua mallaa taidokkaasti Japanista luokseni lennähtänyt rauhankyyhky. Kyllä isoveljet ovat käteviä kun tietävät, mitä tuoda matkalta tuliaisiksi :D

Kuvan tarjosi google
Ja tuossa nykyään Kalevala Korun myymä malli T(h)orin vasarasta. Selvä ero, joskin voin rehellisesti sanoa pitäväni enemmän tuon oman koruni yksinkertaisuudesta verrattuna tähän nykyiseen.

5 kommenttia:

  1. "Koputusta kuulin jostain -havahtuin ja päätä nostain-
    mietin, liekö kammioistain moinen ääni tullutkaan.
    Ulkona kai seisoo joku oveani kolkuttain,
    myöhä tintti on se vain."

    VastaaPoista
  2. Oih, näytät kyllä upealta noissa kuvissa! Aivan ihana asu <3

    VastaaPoista
  3. On kyllä aika miellyttävä tuo vanha malli! Itselläni on tuo uudempi, iso hopeisena (valmistetaanko sitäkään enää?) ja onhan siinä huomattavasti vähemmän muinainen tunnelma. Kalevala koru on muutenkin kyllä lipsahtanut aika pahasti tylsän puolelle, monet lempimallit on lopetettu ja uusia pore-kuohu-ilo-tilpehöörejä tulee kolmesti vuodessa. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi Kalevala Korun sivuilla hopeinen olla, mutta koosta en osaa sanoa onko sama kuin sinulla.
      Tuo on kyllä totta, että korut ovat menneet vähän huonoon suuntaan :/

      Poista