tiistai 9. lokakuuta 2012

Life = offline


Nyt tuli taas vaihteeksi todistettua se, miten tärkeä asia internet elämässä onkaan, kun viimeiset viisi päivää joutui sitä ilman elämään. Tietenkin sitä viettää liian paljon aikaa netissä muutenkin, mutta ihan arkisetkin asiat vaikeutuvat. Nykyään on vähän se linja, että jos ei ole nettiä käytössä, ei pysty tekemään yhtään mitään kun kaikki tapahtuu netissä. Suurin stressi tosin oli nyt se, että putosi vähän kärryiltä nettielämän suhteen :D. Sai esimerkiksi lukea noin miljoona blogitekstiä sun muuta sellaista.
Olen ylpeä itsestäni sen suhteen, miten hienosti pärjäsin netittä. Oikeasti pärjään kyllä jos tahdon, mutta sitten kun on pakko pärjätä jostain itsestään riippumattomasta syystä... Se on vähän hankalaa. Nyt syy tosiaan oli itsestäni riippumaton, eli se, että joku idiootti oli käynyt kellarissa sörkkimässä jotain liitäntöjä ja Elisan yhteyteni oli vaihdettu Soneraan. Ei mahdu tähän päähän, miksi joku on mennyt sinne ovien ja ehkä lukkojenkin taakse niitä vaihtelemaan o___O. Todennäköisesti asialla on ollut joku remontti/huoltomies, joka ei ole tiennyt mitä tekee. Tänään kuitenkin kävi Elisan tarkastaja ja hoiti asiat kuntoon ja nyt minulla on taas netti käytössä ^,.....,^
Omalla tavallaan tämä netittömyys oli hyväkin asia ja sain käytettyä aikaa muka hyödyllisesti, esimerkiksi piirtämällä, katsomalla The Big Bang Theorya ja kiilottamalla luumuja. Kannattaa muuten kokeilla joskus, sillä luumuista tulee hienoja kun ne kiilottaa vaikkapa nenäliinalla. Niihin voinee kiilottaa myös jotain kuvioitakin, jos on luovalla tuulella.


 
Mielikuvituslapsi Holden taas, mutta Rozz Williams oli inspiraationa hiusten suhteen.
Tuon tekeminen oli kuluttavaa, nimittäin yhdelle kynälle. B kului monta senttiä, kiitos sen, että on suhteellisen pehmeä ja sitä piti teroittaa usein. Uuden ostaminen on siis kiikarissa. Päädyn yleensä käyttämään samoja kovuuksia, joten tietyt kynät kuluvat huomattavasti ja toiset eivät juuri lainkaan.
Ajattelin, että voisi vaihteeksi taas siirtyä eläinmaailmaan. Joskus piirsin paljon eläimiä, erityisesti lintuja ja kissoja, ja niiden helppouden takia ehkä olenkin viime vuosina jumiutunut ihmisiin (lue: mustahiuksisiin miehiin). Alan vähitellen olla tyytyväinen kun ilman mitään mallia tulee noinkin anatomisesti uskottavia tuherruksia.

Jostain syystä jaksoi huvittaa kun joku on päätynyt blogiini haulla "germaanit on rumia".

7 kommenttia:

  1. Tuosta tuli elävästi mieleen bussissa käyty keskustelu, jossa päädyttiin jonkun suvun germaanisuuden toteamisesta siihen että tuntematon naisihminen kailottaa miten hyvä on ettei olla germaaneja O_O Anon. miehen kommentti etupenkiltä "Emmää haluais että tällasta puhutaan...eimyö ollaa kirkossaargh!" :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus on varsin viihdyttävää kuunnella ihmisten keskusteluja bussissa :D

      Poista
  2. Hah, mun mielestä eläimiä on vaikee piirtää, siksi piirrän (silloin harvoin kun vaivaudun) ihmisiä ja yleensä naisia... ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa treenata ja vaivautua ja mielellään myös postata blogiin jotta muutkin näkee :D

      Poista
  3. Ilo huomata että en ole ainoa joka kiillottaa luumuja! :´ D Jee!
    Ja kaunis piirros =) Piirtäminen on ihanaa... Itsellä kans tietyt kynät kuluu nopeammin kuin toiset, ja joudun hokemaan itselleni että ei se haittaa, työvälineitä saa uusia eikä niihin saa kiintyä x)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Molemminpuolinen ilo :D
      Kiitos! Kyniä tosiaan saa uusia, mutta kun niiden soisi kestävän ikuisesti.Ja niille tulee paha mieli jos ne korvaa uusilla :'(

      Poista
    2. D= eiih älä sano noin! *katsoo epäilevästi vanhoja kyniä mahtavatko ne olla katkeria uusia kyniä kohtaan*

      Poista