lauantai 12. lokakuuta 2013

We are dust




 Pitäisi lähteä joku päivä ihan tarkoituksella ottamaan syksyisiä kuvia, nyt kun syksy on suurinpiirtein kauneimmillaan. Tänäänkin oli ihan täydellinen päivä. Kameraa ei kuitenkaan keksinyt mukaan ottaa, vaikka olisi saanut kauniita kuvia luonnosta. Itsestä ei niinkään, yksin kun on hankalaa itseään kuvata, eikä sitä muutenkaan kauppareissulla parhaimmillaan ole. Yksi kuvausreissu syksyssä pitäisi ainakin saada aikaiseksi. Joka vuosi vaan käy sama juttu, eli syksy menee ohi ihan liian nopeasti, eikä ehdi tehdä paljon paskaakaan.
Onneksi on jo nyt edes yksi kaunis syyskuva, eli tuo tuossa ylempänä. Pidän siitä paljon. Käytiin J:n kanssa tuossa yksi päivä siemailemassa vähän punaviiniä puistossa. Aina yhtä mukavaa ja sivistävää ajanvietettä. Samaisena päivänä oli myös cruising, mutta eihän tähän aikaan vuodesta enää myöhään illalla riitä valo kuvien ottamiseen. Ei ainakaan minun kamerallani. Jos joku ei siis tiedä, niin kyseessä on vanhojen jenkkiautojen kokoontuminen. Siellä on tullut lapsesta asti käytyä ihastelemassa, muutamana kertana jopa ihan auton kanssa. Oi niitä aikoja, kun isäni vielä ajoi Helsingin automuseon autoilla hää yms. ajoja, jolloin pääsin itsekin matkustelemaan mm. Rolls-Roycella ja Kekkosen vanhalla Cadillacilla.


 
 Syksyn iloja, kun ei enää illemmalla valo riitä asukuviin... Salama <3 (nottt...).
Ja meinasin taas Stockan herkussa päätyä kiinalaisten turistien kameraan -____-

No, nykyään voi iloita vaikka Hulluista päivistä! Tai sitten ei... Lapsena niissä sentään oli jotain jännää, mutta taidan olla jo vanha, sillä se ihmistungos vaan ahdistaa. Ei sieltä sen puoleen edes kauheasti mitään löydä. Kuvastossakin on lähinnä kalliita merkkituotteita. Onneksi on aina kirjat ja ruoka, joista löytää usein jotain kivaa. Tänä vuonna matkaan lähti Akateemisen puolelta uusi Daler-Rowneyn lehtiö. Tarvitsinkin tuon, jossa on puhtaan valkoiset sivut, ja siellähän se oli tarjouksessa. Hurray!
Testasin lehtiötä pikaisella muotokuvalla ja loistavahan se on. Voin ihan rehellisesti sanoa, etten ole moniin vuosiin piirtänyt kunnon muotokuvia, että siihen nähden kuva onnistui ihan jees. Pitäisi ottaa itseään niskasta kiinni ja ruveta tekemään muotokuvia enemmän, jotta kehittyisi taas vähän.


Jeff Gordon
 
 
R.I.P. Hiiri
 


Tuo pieni raukka sattui tielleni kauppareissulla. Kaivoin pienen kuopan ja tipautin hiirun sinne. Sai hiiri kunnialliset hautajaiset, eikä myöskään mikään ohi kulkeva koira sitä syö ja sairastu.

6 kommenttia:

  1. Sama ongelma, syksy aina hujahtaa niin että sitten kun olisi kameran + kaverin kanssa astumassa ulos ovesta, niin ruska onkin haihtunut taivaan tuuliin :D
    Lintsin Valokarnevaaleilla olisi tarkoitus käydä kuvaamassa, ehkä sieltä löytyy vielä jokin hienon värinen puu...

    Ihania kuvia, näytät ihan elokuvatähdeltä! En kyllä tiedä minkä elokuvan, mutta jonkin siistin ^^

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt en itse edes voi astua ovesta ulos, kun en osannut edes nousta nojatuolista ja venäytin jotain jalastani. Ehkä se syksy pysyy tuolla vielä hetken...
      En edes muistanut tuota koko karnevaalia. Viime vuonna mietin, että tänä vuonna pitäisi ehkä jaksaa mennä ihmettelemään.

      Ja kiitos <3 Luultavasti surkeasti näytellyn mykkäfilmin xD

      Poista
  2. Upea kuva tuo eka! Olet kyllä todella kaunis :)
    Ymmärrän niin tuon valon riittämättömyys ongelman valokuvia ottaessa syksyisin/talvisin :/ Monet kuvat menee täysin pilalle kun ottaa salamalla ja ilman salamaa kaikki kuvat tärähtää tai ovat muuten todella huonoja :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon <3
      Taitaa olla lopulta jokaiselle bloggaalle tuttu ongelma, ainakin jos ei omista mitään tosi hienoa järkkäriä.
      Pitäisi muistaa räpsiä asukuvat aina ennen kuin lähtee mihinkään, ei vasta illemmalla kun on jo pimeää.

      Poista
  3. Hieno meikki :) Pitäisi itsekin joskus tehdä joku hieman samantapainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kannattaa ehdottomasti, koska on näyttävä ja kotoisa ja sopivasti kasari :)

      Poista