perjantai 27. joulukuuta 2013

Blogger on kakkapää

 
 
Iltaa hyvät lukijat! Pitkästä aikaa uusi postaus nyt kun Joulepukki, tuo kaikkien tieteilijöiden suosikki, toi minulle toivomani toimivan bloggerin.
Pitkään aikaan blogger ei suostunut siirtämään kuvia tänne, mikä ehkä johtui siitä, että ilmeisesti koko systeemi on uusittu. Ainakin se oli nyt erilainen kuin ennen, toisin sanottuna turhan sekava. Miksi aina kaikki päivitykset ovat entistä huonompia? En tykkää muutoksista. En etenkään silloin, kun jotain hyväksi todettua ja toimivaa huononnetaan.
Eikä muuten nytkään ollut helppo operaatio saada neljää kuvaa tänne. Piti välissä poistua editorista kokonaan. Plah.
 
Tämä ei ole mikään joulupostaus vaan mennyttä aikaa, kun on kuvia, jotka haluan tänne tunkea ja en ole voinut sitä aikaisemmin tehdä.

 
 

"Sika, sai haarukan kalloonsa..." Oli muuten herkullinen leivos tuo possu, jota ei voinut Stockmannilla ohittaa vaan oli pakko ostaa. Sopii hyvin tähän joulun aikaankin, vaikka tuon syömisestä jo reilu viikko onkin vierähtänyt. Eikös olekin söpö!


 
Asukuvia joltain päivältä. Koska enemmän on enemmän, on hyvä pyrkiä näyttämään joulukuuselta. Kaulakorut ovat kivoja. Tuo yksi ei ole kaulakoru. Se on sokka, jolla pistetään lava pystyyn ettei se romahda muusikoiden alta. 

 
Eräänä päivänä sotkin taas paperia. Montaa minuuttia en tuohon tuhlannut. Kummasti silloin kun ei oikein keskity ja suunnittele, onnistuu paremmin. Niin se on aina mennyt. Yritin tehdä vähän aikuisemman herran, ei mitään nuorta siloposkea. Kyseinen miekkonen tulee esiintymään novellissa jonka aion kirjoittaa. Fantasiahömppää pitkästä aikaa. Se on helppoa ja mukavaa, etenkin kun on jo valmiiksi oma maailma, johon tekstit on helppo sijoittaa. Olen pyöritellyt sitä mielessäni jo varmaan reilut kymmenen vuotta ja vielä joskus kirjoitan kyseiseen maailmaan sijoittuvan kirjan.
Niin joo ja tuo on oma miekka, eikä herra ole pääsemässä eroon päästään :D
Jos olisin rohkea, voisin joskus laittaa tännekin jonkun novellin, jos ei ole mikään ylipitkä. Tai jos on, niin tehdä oman blogin sille. Jos nyt ketään edes kiinnostaisi lukea. Ei ehkä. Ulkopuolinen palaute olisi kuitenkin ihan kivaa ja auttaisi varmasti kehittymään. Perhe ja ystävät kun ovat sitä varten, että kehuvat vaikka olisi miten surkea, vaikka niin ei pitäisikään tehdä.
 
Eipä tässä nyt muuta. Syön luumutortun ja menen nukkumaan. Kauniita unia höpönassut, jos satutte tätä lukemaan!

6 kommenttia:

  1. En ehkä osaisi kauheasti negatiivista kritiikkiä antaa novellista mutta mielelläni sen silti lukisin. :D Kun siitä noin jännä piirrustuskin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kaikenlainen palaute on mukavaa, kunhan se on rehellistä! Mutta hyvä jos on kiinnostusta lukea ^___^

      Poista
  2. Ihana possu! Ja tyylikäs nainen ^^

    Mulla on bloggaaminen onnistunut ainoastaan photobucketin kautta (jpeg-kuvat eivät sieltäkään kautta toimi eli kaikki on sinnekin muutettava png-muotoon, just sitä mitä haluan aikani ratoksi tehdä joka ikiselle kuvalle :D)

    Hyvä tietää että miekkosen pää ei olekaan vaakalaudalla :D
    Tiedän mistä puhut - vaikka esittelisi millaista sontaa lähipiirillensä, niin se on aina "tosi hieno". Ainoastaan pari hyvää ystävääni uskaltaa sanoa suoraan mielipiteensä. Parempi kysyä ulkopuolisilta ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ♥ (Possukin kiittäisi jos ei olisi jo siirtynyt possujen taivaaseen)

      Itse aina muokatessa talletankin kuvat png:nä, jotta edes joku taso säilyisi :D

      Enpä muista itse, että kukaan olisi koskaan mitään negatiivista sanonut, vaikka takuulla olisi ollut aihetta. Vanhoja tekstejä kun lukee niin täyttä kakkaahan ne monet ovat, etenkin äidinkielellisesti.
      Taidanpas siis kysyä ulkopuolisilta, kunhan on jotain julkaisukelpoista ensin :D

      Poista
  3. Menet Bloggeriin ja näet delikaatteja otsikkorivejä, lainauksia synkistä ylistyslauluista (raven.dust.veil.darkness.bat.alice.jne) - ja sitten yhden otsikon jossa on sana 'kakkapää'. Ahaa, tekninen ongelma, ajattelet. ~<3

    Kernaasti täällä luemme ja annamme palautetta summanmutikassa tai täsmäiskuna!
    Onkin mukava tietää mikä teikän tyyli ja habitus fiktiossa on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahha. Joskus pitää vuodattaa ne todelliset tuntonsa otsikkoon eikä ruveta hifistelemään ja olla niin yyberkootti :D
      Toisaalta, blogger on yksi tekninen ongelma, joten tuo olisi voinut olla tottakin :D

      Hienoa jos kiinnostaa lukea! Ainakin fiktioni on parempaa kuin tällainen blogilässynlää kun ei itsestä ole koskaan mitään osannut kirjoittaa.

      Poista