sunnuntai 19. elokuuta 2012

Despair and deception, love's ugly little twins

Huimat 20 lukijaa jo kerääntynyt, kiitos siitä! Puspus!

Perjantai-illan vietin rakkaan ystävän kanssa joka tuli tänne Helsinkiin, kun toi samalla reissulla jotain tyttösiä katsomaan Skrillexiä ja muita Weekend Festivalille. Itseäni kyseinen tapahtuma ei kiinnostanut, mutta jaksan ihmetellä sitä, että ns pääesiintyjä Skrillex kuulemma oli ensimmäinen ja jäi siten monilta näkemättä, kiitos ties minkä liikenneruuhkien. Typerää, sanon minä, mutta minkäs teet. Ehkä herran aikatauluihin ei muu ajankohta sopinut. Tiedä siitä, eikä asialla nyt sinänsä edes ole väliä, kunhan ihmettelen.
Itselläni oli oikein mukava ja hauska päivä ystäväni kanssa, eikä se edes vaatinut mitään ihmeellistä. Parasta mahdollista seuraa vain <3 Vähän eväitä ja epämääräistä kruisailua Espoossa. En edelleenkään tiedä miksi päädyimme sinne, mutta ei sillä ole edes väliä. Meinasimme myös päätyä ratikkakiskoille ajamaan, kiitos ystäväni, joka oli ensimmäistä kertaa elämässään autolla Helsingin keskustassa. Hätäisen kiljaisuni ansiosta kuitenkin päädyimme sinne minne piti, eli autotielle :D. Hyvät naurut siitä sai.



Hautakivi, täydellinen pöytä donitsille ja siiderille, pysyy tölkki pystyssä. En tajua mikä siinä on, että aina kun tykkään jostain, se lopetetaan. Niin kävi Subwayn raputäytteiselle patongille, niin kävi Arnoldsin vaahterasiirappidonitsille... Nykyään syön yleensä lakritsin ja Subwaylla kelpaa vege. Omnom. Niin ja siidereiden suhteen olen todella nirso. En pahemmin pidä muista kuin noista tuossa kuvassa, niistäkin juon vain granaattiomenaa ja mansikkalimeä.



Parkkihallit yöllä <3 Ei ketään ja pari hassua autoa siellä jossain väleissä. Mitä ihanteellisin paikka odottaa, että nurkan takaa laahustaisi vastaan zombeja.



Teinipeilikuvat on kuumaa kamaa. Oikeasti pitäisi joku päivä saada fiksujakin kuvia, ihan kunnolla otettuja. Rakastuin nyt tuohon uusimpaan paitahankintaanni korsetin kanssa. Muutenkin koko asu oli mukava ja kotoisa. Välillä sitä vaan miettii, että miten sitä pukeutuisi jonain vähän hienompana hetkenä kun arkipukeutuminen on tuollaista. Hame on onneksi aina vähän hienostuneempi valinta (niin ja nehän eivät arkiasuihin kuulu...).
Pidän tällä hetkellä paljon hiuksistani, kerrankin. Väri ja malli ja pituus ovat kohdillaan. Se ilo ei kauan kestä kun kohta juurikasvu tunkee taas esiin... Pituutta sen sijaan saa tulla ainakin toistaiseksi ihan vapaasti lisää. Ei siitä ole pitkä aika kun vakuuttelin, ettei enää koskaan pitkiä hiuksia, mutta niin se mieli vaan muuttuu. Johtunee tuosta mallista, että pitkä tuntuukin kivalta. Tarvitsen nimittäin kuitenkin edes vähän lyhyttä hiusta päähän, sillä ne korostavat kasvoja paremmin.


♃♄


Pitää vielä ottaa puheeksi ajankohtainen aihe, eli musta Mannerheim. Itse en lainkaan pidä ajatuksesta ja kun Mannerheimista tehdään elokuva tai mikä tahansa, pitäisi se tehdä kunnolla ja historian mukaisesti. Merlin tv-sarjassa ensin ärsytti se, että Guinevere ja moni muu olivat tummaihoisia, vaikka Arthurin ajan Englannissa ei takuulla ollut tummaihoisia, ei etenkään ritareina. Sen kanssa on kuitenkin oppinut elämään, etenkin kun kyse on tarusta, jonka todenperäisyyttä ei ole pystytty todistamaan. Mannerheim on kuitenkin ollut ja elänyt merkkihenkilö, jonka ihonväriä ei todellakaan pitäisi mennä muuttamaan. Muutenkin koko projekti vaikuttaa vähän vitsiltä. Onko lukijoilla mielipidettä tästä asiasta?
On se kumma, että Mannerheimista ei tunnuta saavan mitään hienoa aikaiseksi. Harlinin suunnitelmat eivät toteudu ja Yle tekee jonkun oman afrikkalaisen version. Merkittävä mies Suomen historiassa tarvitsisi kunnioittavan ja hienon elokuvan.


7 kommenttia:

  1. Oon samaa mieltä tuosta Mannerheimista ja tuntuukin, että koko elokuvan ideana on tehdä hänestä pilkkaa. Tuskin Mannerheim itse ilahtuisi suuresti, jos hän olisi täällä kuulemassa asiasta. Ja voiko edes tuollaista elokuvaa ottaa vakavasti? Pitää toivoa ettei tää elokuva nyt vääristä ihmisten käsitystä Mannerheimistä... Voin niin kuvitella kuinka muutaman vuoden päästä jotkut ei-niin-sivistyneet teinit ihmettelevät eikö Mannerheim ollutkaan tummaihoinen

    Sensijaan esimerkiksi Harry Pottereissa tummaihoisten yms. vähyys ihmetyttää, sillä eikö niitä velhoja tule Tylypahkaan ympäri maailmaa, eikä pelkästään länsimaissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitettavasti tuo kauhukuva ei tunnu edes niin kaukaahaetulta, kun jo nyt kyseiset teinit pohtivat, että mikä oli Hitlerin sukunimi...

      Onhan Tylypahkassa muutamia tummaihoisia ja muita ulkomaalaistaustaisia, mutta toisaalta, käyhän kirjoissa ilmi, että velhokouluja on muuallakin, joten eiköhän esim. Afrikassa ja Aasiassa löydy useitakin kouluja.

      Poista
    2. Mää oon eläny aina käsityksessä et on vaan ne 3 koulua, jotka on mukana siinä kolmivelhoturnajaisissa :D Kiitos valistuksestasi!

      Poista
  2. ohh you look so cool! *-* I love your make up and hair x3

    VastaaPoista
  3. Ihana tyyli, ja kiva blogi! : --) Sait täältä yhden uuden lukijan.

    VastaaPoista