tiistai 19. maaliskuuta 2013

Deine Lakaien 16.3.2013


 
 
WUNDERBAR
 
 
 
 
Noin, kaikki tarpeellinen on sanottu. Joskus yksi sana kertoo paljon enemmän kuin se, että yrittäisi runoilla jotain mukahienoa tekstiä. Sen voin sanoa, että Ernst Horn on idolini ja syy siihen, miksi aion vielä oppia soittamaan pianoa. Joku kaunis päivä osaan soittaa muutakin kuin Mad Worldin.
Hienommassa konsertissa en ole ollut, enkä hienompaan voi enää päästä. Pure perfection! Sai olla tippa linssissä ja nauraakin. Tosin vielä sen ainoan mahdollisen hitusen täydellisempi elämys olisi ollut, jos olisin kuullut Slowly Comes My Nightin.

Tulipas taas todistettua sekin, miten pienestä voi tulla todella hyvä mieli. Kotimatkalla kun olin jäämässä junasta niin tuli vaihdettua muutama sana erään herran kanssa, joka myös oli ollut katsomassa Deine Lakaienia. Hassua, miten piristävää voi olla jutella hieman jonkun randomin ihmisen kanssa, joka vielä lopuksi toivotti hyvää yötä. Sen jälkeen pysyi hymy huulilla pitkän tovin.
 
 
Pakolliset asu/naamakuvat. Tissit, menkää pois pilaamasta helmien asettelu -__- . Kyllä miesten kelpaa.
 
 

 
 
 
 
♃♄
 
 
 
Hain tänään seuraavan lipun. Wohoo! Tuon lähemmäs Bauhausin näkemistä ei voikaan enää päästä. Sitten saakin heittää kasarikuteet niskaan eikä tarvitse leikkiä mitään viktoriaanista prinsessaa (ei sillä, etteikö sekin olisi kivaa).
En olisi ollut erityisen kiinnostunut Peter Murphyn soolotuotannosta, mutta olisin ehkä sittenkin mennyt katsomaan, koska onhan se kuitenkin Peter Murphy. Hyvä kuitenkin näin, sillä Bauhaus kuuluu suosikkeihini.
 

 
 
 
 



12 kommenttia:

  1. Jälleen hienoja kuvia ja kuteita! :3

    VastaaPoista
  2. ooh Bauhaus.... jälleen kerran, I'm missing out... -___-
    Tuijottelin sun hiusrajaa, näyttää punaselta? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osta lippu ja lähde katsomaan. Voin pitää seuraa :D
      Hehe... Sävyjen parantelu hieman korostaa meikkirajaa. Luonnossa ei onneksi sentään noin punaiselta näytä.

      Poista
  3. Hieno asu! Ja olet oikeassa, tuo on jo lähestulkoon Bauhausin näkemisen kaltaista. (Bauhausin? Bauhauksen?)

    VastaaPoista
  4. Voi eiiiiiii ihania vaatteita ;________; ps. ja tervetuloa seuraajakseni ^^

    VastaaPoista