sunnuntai 16. joulukuuta 2012

My mom said I could be anything so I became insane





 
 
 
Niin on tullut maailmakin hulluksi kun ammutaan viattomia pieniä lapsia. Minä itse niin sanotusti inhoan lapsia, mutta ei mahdu millään tähän päähän se, että miten joku voi tehdä tuollaista? Tuskin tarvitsee tarkentaa mistä puhun ja jos tarvitsee, en tarkenna, koska jos joku asuu niin tynnyrissä, niin saa asustella siellä ihan rauhassa minun häntä häiritsemättä. Itsehän majailen arkussa, mutta siellä ei voi uutistulvalta välttyä.
On omalla tavallaan ymmärrettävää, jos oppilas "kostaa" muille, se antaa jonkinlaisen syyn ja selityksen. Takana voi olla vinksahtaneita ajatuksia, kuten vaikka Kleboldilla ja Harrisilla, mutta niinpä sieltäkin löytyi takaa myös se kiusaamispointti. Oikeutus se ei ole, ei missään nimessä, mutta tosiaan antaa jonkinlaisen yksinkertaisen syyn, jonka pystyy järjellä tajuamaan. Sitä sen sijaan ei varmastikaan kukaan pysty tajuamaan, mikä syy parikymppisellä on ampua alle kymmenvuotiaita lapsia. Nämä lapset eivät takuulla ole tehneet kyseiselle henkilöllle mitään pahaa, tuskinpa ovat koskaan tavanneetkaan. Todennäköisesti syy löytyy jostain viasta korvien välissä, mutta siitä ei ole vielä mitään tietoa. Hankala asiaa on vielä arvioida kannalta jos toiseltakaan, kun uutisetkin ovat keskenään ristiriitaisia.
Se on ainoa varma asia, että tämän jälkeen alkaa jälleen keskustelu aselaeista, puolesta ja vastaan, jokainen omalla mielipiteellään. Jos minulta kysytään, ei lakien entisestään tiukentamisessa ole mitään järkeä, etenkään Yhdysvalloissa, jossa laiton asekauppa kukoistaa ihan tarpeeksi. Se, joka haluaa tuhoa aseella aikaan saada, hankkii aseensa keinolla tai toisella laista välittämättä. Kyllä, lakien tiukentaminen voi vähentää jokusen prosentin rikoksia, mutta samalla se tekee järkevien ja vastuuntuntoisten ihmisten harrastuksesta hankalaa, puhumattakaan heistä, joille ase on tuki ja turva jossain erämaassa asuessa. Sama pointti on Suomessakin, jos menee siihen, että jokaisen ihmisen pitää säilyttää asettaan jossain viranomaisten valvomassa tilassa. Hienoa jollekin lapin erämaassa villipetojen keskellä elävälle ihmiselle, jonka pitää suojella porojaan ja lapsiaan. Helposti onnistuu jos se ase on kilometrien päässä lukkojen takana.
 
Nyt tulee luettua uutisia normaalia tarkemmin, kiitos sen, että olen liian kiinnostunut tietämään syistä ja seurauksista. Niin karuja asioita kuin nämä kouluampumiset ja vastaavat ovat, olen aina ollut kiinnostunut niistä, paljolti psykologian ja ihmismielen synkkien sopukoiden vuoksi. On "hauskaa" tehdä omia analyysejä ja miettiä, mikä lopulta sai ihmisen tekemään jotain hirveää. Sama pätee myös sarjamurhaajiin. Miten paljon olenkaan kahlannut wikipediaa yms läpi tutkiessani näitä asioita.
 
 
 
 
Loppukevennykseksi kysymys, jota olen usein pohtinut: voisiko Jeesus kävellä lumihangen päällä, koska lumi on yksi veden olomuoto?


☥
 
 
 
 
 





3 kommenttia:

  1. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  2. Toi kuva pelasti päiväni :D

    Mutta niin, tuntuu välillä siltä ettei koulukiusaamiseen eikä ampumiseen edes yritetä keksiä mitään ratkaisua. Itse veikkaan että ratkaiseva tekijä on se, ettei koulu saisi olla liian laitosmainen (puhun kokemuksen äänellä, ollut isoissa ja pienissä kouluissa) Laitosmaisessa ja isossa koulussa on helppo hukkua ja kiusaaminen on helpompaa ja siihen on vaikeampi puuttua. Väitän että näille asioille voisi tehdä jotain jos haluttaisiin, mutta koulua ei ajatella muuna kuin opinahjona joten mikäs siinä vaikkei siellä kukaan viihtyisikään. -___-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aina mukavaa pelastaa jonkun päivä ^,....,^

      Se voisi kyllä auttaa, jos koulut olisivat vähän erilaisia, eivät laitoksia. Itselläni on kokemusta vain pienehköstä koulusta, sellaisesta jossa hieman kärjistetysti kaikki tunsivat toisensa ja opettajat olivat lähellä ja uskallan väittää, että kiusaamista tapahtui kyllä ihan minimimäärä, sillä itse en muista sellaista nähneeni tai sellaisesta kuulleeni. Tosin toki se riippuu vähän ihmisestä, minkä kokee kiusaamisena. Vaikea siksi ulkopuolisena arvioida.

      Poista