torstai 5. heinäkuuta 2012

Achtung, God

Eilen oli harvinaisen mukava päivä ja tuntui siltä, että ehti paljon. Johtui ehkä siitä, että kerrankin lähti ajoissa liikkeelle... Harvinaista, että pääsi ovesta ulos kahdentoista aikoihin :D. Äitini kanssa olimme liikkeellä emmekä oikeastaan tehneet paljon mitään, vaan lähinnä käveltiin keskustan laitamilla eikä koluttu läpi samoja kauppoja, jotka on jo noin miljoonaan kertaan nähty. Punanaamiossa sentään kävin hieman shoppailemassa, eli ostin Grimasin ripset sekä Crème Make-Upin (kiitos Chimeran kehujen).
Alunperin oli tarkoitus käydä kirppareilla, mutta eihän siinä kuumuudessa jaksanut mihinkään torille esimerkiksi mennä, joten jäi toiseen kertaan ja hyvä niin, sillä sen sijaan harrasimme hieman arkkitehtuuria kirkkojen muodossa. Rakastan vanhoja hienoja kirkkoja arkkitehtuurin ja muiden visuaalisten asioiden vuoksi, vaikka en edustakaan itse samaa niiden kanssa. Enkä näe mitään syytä sille, miksi pakana ei voisi istua kirkossa nauttimassa hiljaisuudesta ja kauniista ympäristöstä (ja mukavasta ilmastosta helteen jälkeen :D). Niin kauan asiat ovat hyvin kun ei tarvitse kuunnella saarnoja tai vastaavaa. Urkumusiikki sen sijaan <3 . Toisilla ei sitten taas riitä kunnioitusta sen vertaa, että ottaisi kirkossa hatun päästä pois, mies kun vielä oli kyseessä. 

Ensimmäisenä oli vuorossa Carl Ludvig Engelin suunnittelema Helsingin tuomiokirkko. Ulkoa pidän siitä valtavasti, ehkä siksi kun se on niin hohtavan valkoinen ja sen sijainti on hieno, näkymistä puhumattakaan. Sisällä odottaa pieni pettymys, sillä kirkko on kovin vaatimaton ja suoraan sanottuna tylsä. Kirkoissa on muuten aina sama tuoksu, mistä ikinä sitten johtuukaan. Ehkä se on vanha puu. Parhaimmillaan tuomiokirkko on juuri tuollaisena kauniina kesäpäivänä, kun se valkeana piirtyy kauniin sinistä taivasta vasten. Oikea postikorttimaisema, mutta hieno yhtä kaikki.
On muuten kivan kuuloista seistä ihan vieressä kun kirkonkellot alkavat soida. Tuomiokirkossa ne eivät tosiaan sijaitse kirkon tornissa vaan omassa pienessä rakennuksessa.


Helsingin tuomiokirkko


Urut ovat ehdottomasti hienointa, mitä tuomiokirkolla on sisällään tarjottavaksi. Urkuparvella on muuten mahtavaa olla silloin kun joku soittaa urkuja <3 . Enkä väitä ettenkö haluaisi itsekin joskus päästä kokeilemaan, vaikka en osaisikaan soittaa niitä.


Lemmenlukkoja. Siellä oli myös yksi jossa luki Edge ja yksi jossa luki E.T. :D

Seuraavaksi matka jatkui Kruununhaan poikki kohti Uspenskin katedraalia, joka on Pohjois- ja Länsi-Euroopan suurin ortodoksinen kirkko. Niin kutsuttu sipulikirkko, jonka on suunnitellut venäläinen Aleksei M. Gornostajev.
Jos tuomiokirkko on hieno vain ulkoa, on Uspenskin katedraali hieno ulkoa ja sisältä täynnä prameutta ja yksityiskohtia, joita jaksaa tutkia vaikka kuinka kauan. Niin mekin teimme, joskin tarkemman tutkimisen sijaan istuimme pitkän aikaa. Itse asiassa suosittelen viettämään siellä pidemmän tovin ja katselemaan ympärilleen, koska koko ajan tuntuu huomaavan jotain uutta, kuten vaikka Viimeisen ehtoollisen. Se on harmi, ettei alttarin lähelle pääse koska se on aidattu. Kai sen takia, että joskus jotkut idiootit varastivat sieltä ikonin.

Uspenskin katedraali
Mehiläinen



Päivän meikki


Kaunis aita ja taustalla ei niin kaunis Alvar Aallon suunnittelema Stora Enson pääkonttori. Tuollainen sokeripala, iso valkoinen kuutio.


Omnom
Siinä oli vähän kuvaspämmiä, turistikierrosta ja pyhää henkeä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti