lauantai 17. marraskuuta 2012

Lampaat nuo taivaan sinisen


Muutin blogin ulkoasua hieman talvisemmaksi ja toteutin samalla jostain mielenhäiriöstä johtuvaa sinistä innostustani. Olen aina sinänsä pitänyt sinisestä, mutta en ole osannut käyttää sitä yhtään missään, kaikkein vähiten itsessäni. No, nyt blogi kuitenkin sai hieman sinistä sävyä itseensä.
Kuvassa esiintyy kaksi paksunokkavarista (corvus macrorhynchos japonensis) ja se on itse ottamani kuten edellisen bannerin varpuskuvakin. Tälläkin kertaa tietenkin hieman muokattuna. Voi, olisin halunnut laittaa noita variksia kassiin ja tuoda Suomeen <3

Eilen tuli mukavasti parikin kertaa sellainen hetki, että taivas tarjosi kuvattavaa tavalla tai toisella. On muuten tyhmää, että suomeksi on taivas ja Taivas, kun esim. englanniksi on sky ja Heaven. Se sitten taas on mukavaa, että meillä on joulu, kun taas englanniksi on CHRISTmas. Tosin voihan sen kirjoittaa myös xmas :D


Maassa Mordorin...
 
Lamppu ei ollut taivaalla
 
Pitää nyt vielä hihkua sitä, että ensi kuussa pääsee katsomaan Hobittia!!! Onneksi siitä riittää iloa pitkäksi aikaa, kun seuraavat osat tulevat vasta ensi jouluna ja muistaakseni sitten heinäkuussa tai joskus. Tykkäisin tosin, jos ne tulisivat kolmena jouluna, kuten edellisetkin elokuvat.
Olen utelias näkemään, miten hitossa Frodokin on leffaan tungettu. Ei se sinänsä haittaa, että on, mutta kuitenkin. Jotain voin sentään kritisoida, eli joidenkin kääpiöiden partoja, jotka ovat lyhyet. Miksi ihmeessä, kun parta on kuitenkin kääpiölle ylpeyden ja kunnian aihe. Tuon kestän, mutta sitä en, jos Smaug on jonkun muun värinen kuin punainen. Smaug on punainen, piste!
Hobittielokuvat ovat kyllä taas tungettu täyteen tunnettuja näyttelijöitä. Saa nähdä pystyykö unohtamaan elokuvaa katsoessaan sen, että Bilbo on ihan uuden Watsonin kaksoisolento. Höhö. Ja kääpiöistä löytyy nyt ei niin kuolattava Richard Armitage (koska kääpiö). Hassu mies siksi, että yleensä en välitä niin miehekkäistä yksilöistä. 

Odottaako kukaan teistä lukijoista Hobitti-elokuvaa ja millaisia odotuksia sen suhteen on?

6 kommenttia:

  1. Xmas on kyllä jokseenkin kauhea sana - se vaan vilkkuu niitä värivaloja, ostoshysteriaa ja korviaraastavia amerikkalaisia renkutuksia. Christmas on jotenkin leppoisampi sentään, vaikken sitäkään itselleni kovin läheiseksi koe. Mielenkiintoisia huomioita kumminkin. Ehkä taivas ja Taivas taas ovat jossain määrin rauhoittavia tuossa yhteydessään, onhan taivas kaikessa muuttuvaisuudessakin melkoisen muuttumaton ja jollakin tapaa absoluuttinen asia, mitä voi sitten peilata siihen, minkälaiseksi ehkä voi haluta kuvitella kuolemanjälkeisen "rauhan". Nojoo. :)

    Vinkeitä muuten nuo värivillitykset, hurahdin joskus reilu vuosi sitten viininpunaiseen, erityisesti sellaiseen rusehtavanmurrettuun, vaikken aiemmin ollut juuri innostunut punaisesta missään muodossa (ja pidin enemmän tummista vihreän sävyistä, joihin nyt olen hitusen kyllästynyt). Sininen taas on aina ollut jotenkin kovin vieras, ehkä kun sitä ei luonnosta niin sellaisenaan löydä...Vaikka sitä siellä taivaassakin kuitenkin on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Christmas on tosiaan sanana mukavampi kuin xmas, sekä kirjoitettuna että sanottuna.
      Taivaassa on lähinnä sama hankaluus kuin muissakin kaksoismerkityksellisissä sanoissa, että aina ei tiedä kumpaa tarkoiaa. Ei kirjoituksessakaan, kun etenkin nykynuoriso ei tunnu enää tietävän, mitä isot alkukirjaimet tarkoittavat.

      Vinkeitä tosiaan, kun ei tämä sininen enää oikein tunnukaan luontevalta :D
      Joissain kukissa sentään on sinistä, kuten myös linnuissa ja kaloissa.

      Poista
  2. Minä, minä, minä odotan hobittielokuvaa! :D Sitä on odotettu jo pitkään! Enpä tiedä miten päin sitä jaksais enää olla ja odottaa loppu ajan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ei tarvitse enää kovin kauan jaksaa odottaa!

      Poista
  3. Hep, liityn joukkoon, joka odottaa Hobittia silmät kiiluen. Trilogiaksi paloittelu hämmentää, mutta onpahan aina mitä odotella.

    (Ja aye, Smaug on todellakin punainen! xD)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Trilogiaksi paloittelussa on toki se hyvä puoli, että ei tarvitse typistää tarinaa ihan olemattomiin. Yhdestä elokuvasta kun ei kuitenkaan voisi tehdä mitään kuusituntista maratonia (ei sillä, etteivätkö fanit voisi jaksaa katsoa).

      Saa nähdä moni fani vetää jotain vihreää nenään jos Smaug ei olekaan punainen :D. Se ei vaan taida selvitä vielä ensimmäisessä elokuvassa.

      Poista